Harja Talonen (kuten 4v poikani kutsuu) sitten voitti vaalit. Harmillista, ei taaskaan minun ehdokkaani voittanut. Toivottavasti kuitenkin tuloksen tasaisuus saa Tarjan poimimaan avainkohtia Niinistön kampanjasta omaan ohjelmaansa. Yrittäjyys ja Suomen houkuttelevuus sijoituskohteena olisi hyvä saada maailman parantamisen rinnalle. Kunnioitettavaa toki sekin, muttei kovin realistista.

Sinällään, harmi ettei vaaleja ole useammin. Ainakin minä tykkään kun ihmiset ovat politisoituneempia kuin yleensä. Tämän päivänen Nuuksion reissu "huipentui" oikeisto-vasemmisto väittelyyn tuntemattomien ihmisten kanssa nuotiopaikalla. Kumpikaan ei voittanut, mutta keskustelu sinällään oli mitä antoisinta.

Asiasta aisaa, Nuuksio on kyllä uskomattoman hieno paikka. Ympyräreitit ovat helppoja mennä vaikka pienempien napreoiden kanssa, ja makkaranpaistoon lammenrannalle pääsee vaikka lastenvaunujen kanssa. Ja ne maisemat! Syksyllä kävimme käppäilemässä yhden lyhyen reitin läpi aamupäivästä auringon paistaessa pikkupakkasen jälkeen. Ei voi sanoin kuvailla. Ehkäpä kuva siis. :)

Ärsyttävää kun ei jaksa kiinnostua blogista kuin viikonloppuisin. Jospa se kohta helpottaa tuolla työ rintamalla. Poppiksiin siis Multimediakonsultit - Kun päättyy työ ja viikonloppua kohti.

Nyt on fiilikset korkealla. Niinistön Netti propaganda koneistosta toivuttuani olen todennut että Niinistö vastaa kuitenkin eniten omaa arvomaailmaani. Ja jos gallupeja on uskominen, Niinistöllä voisi olla jopa pieni sauma!

Realismi kunniaan; sekalaisella sosiaalihöpötyksellä ei pitkälle päästä. Jos Suomea ei oikein hartiavoimin nosteta todelliselta kilpailukyvyltään varteenotettavaksi, noutaja tulee. Jos esim. Nokia siirtyy ulkomaille, on edessä suuri suru ja murhe. Lähes koko ICT-sektori Suomessa on kiinni tästä yhdestä savijalasta. Jos ei suoraan niin välillisesti. No, onhan toki metsäteollisuus, mutta se ei taida ihan riittää.

Okei, nostetaan kissa pöydälle; inhoan Tarja Halosta sekä SDP:tä puolueena. Syitä monia. Jos listaan, niin tärkein on se, että oma kantani on että ammattiyhdistysliikkeen kuuluu pitää huolta jäsentensä eduista, muttei vaikuttaa politiikkaan suoraan. Epäpyhä liitto SAK & SDP. Se on Devilistä se. Oman kantani mukaan politiikkojen tehtävä on ajaa koko Suomen etua pitkällä aikavälillä, ei yhden intressi ryhmän.  Ideologinen ajatus populismin täyttämässä maailmassa.

Toinen tärkein syy on se että kannatan aina haastajaa. City lehti uutisoi "julkisen salaisuuden"; media tykkaa Tarjasta. Propagandaa sanon minä. Lisäksi inhoan seksismiä. Miksi äänestää ihmistä vain koska sillä ei ole munia? Jos saman ajatuksen sanoo toisinpäin, leimautuu kusipää sovinistiksi, mikä sinällään on oikein. Onko siis Tarjan takana paskapää Feministejä? Totuus on neutraali.

Sinällään erikoista on miettiä miksi ihmiset äänestävät ketä äänestävät. Olen kysellyt omassa lähipiirissä ihmisten mielipiteitä, ja pelottavaa on ollut havaita miten tuntuu "mutu" olevan osalle se määräävä asia. Oman lähipiirini kommentit Halosen puolesta ovat olleet "Minä en sitä mulkkua äänestä" ja "Minä en mihinkään Natoon halu". Siis tä? Molemmat puhdasta mediakuvaa jos minulta kysytään. Anteeksi maailma, mutta miksi niin paljon ihmisiä on vedettävissä kuin pässi narusta? Glorifioidaan työväenluokkaa miten paljon vain, tuntuu että maailmaa ja mediaa ei ihan oikeasti seurata ollenkaan. Pelottava ajatus mitä tapahtuisi jos Suomessa olisi asiat todella huonosti ja samaan aikaan löytyisi karismaattinen johtaja taskussaan helpot syyt ja vastaukset. Arbeit Macht frei.

Tässä vaiheessa tunne suurta häpeää kun blogini muistuttaa esseetä. Pituudeltaan, ei rakenteeltaan. No, kuitenkin; Suomen ensimmäinen Miljoonan pikselin sivu lopettaa. Mitä minä sanoin. Olisin läiminyt itseäni otsaan jonkun tunnin jos tämä olisi mennyt läpi. Mannerheimin lastensuojeluliiton vastaavalla sivulle sen sijaan toivon breakkaamista ja isosti. Anteeksi, mutta en ymmärrä miksi jonkun pitäisi ansaita rahaa a) kopioimalla valmis idea b) sijoittamatta siihen itse rahaa c) likimain ilman mitään vaivaa. Hyväntekeväisyys on asia erikseen.

Vietin illan jutellen kaverin kansa jonka isä oli kuollut yllättäen.  Kaveri tuntuu olevan aivan rikki (mitä nyt pikaviestiohjelman yli voi toista ymmärtää). Tekisi mieli auttaa, mutta matkaa välissä eikä oikeastaan hirveästi keinojakaan.

Tuli jotenkin huolestunut olo kun juttelin hänen kanssaan. Kertoi mm. katsoneensa tuhkauksen uunin ikkunasta. Olen toki aivan eri elämäntilanteessa ja taustani aivan erilainen, mutta minusta krematoinnin seuraaminen tuntuu jotenkin epäterveeltä. Minä en halua päähäni kuvia siitä itselleni tärkeän ihmisen ruumiin hajoamisesta kuumuudessa. Se ei kuulu edes kulttuuriperintöön kuten esimerkiksi Ortodoksien arkun auki pitäminen. Koko keskustelusta minulle jäi olo että ystäväni tunsi syyllisyyttä menneistä ja katkeruutta nykyisestä. Viimeinen oikeasti läheinen henkilö.

Jokaisella on oikeus käsitellä kuolemaa miten haluaa, mutta silti aloin miettiä miten erilailla kuoleman voi kokea. Minulle on pienestä pitäen opetettu että kuolema on väistämätön osa elämää ja aina parempi pitää päässään muistot elävästä, toimivasta ihmisestä. Vaimo pitää minua kylmänä ja kyynisenä, sillä aika jonka suren pois mennyttä, on varsin rajallinen. Kotipsykologin luonnehdinta oli että en käsittele suruani. Totta ainakin siinä mielessä, että minulle on aina ollut erittäin helppoa unohtaa ikävät asiat. Vai onko sittenkin jutun juuri siinä että en ole vielä menettänyt ketään niin tärkeää ihmistä. Vai olenko kenties ihan oikeasti sisäistänyt sen perimmäisen totuuden; mikään ei ole ikuista vaikka kaikki me niin toivomme.

Oli miten oli, toivon sydämeni pohjasta että erehdyin siinä miten paljon isän kuolema vaikuttaa kaveriini. Kunpa asuisin lähempänä. Mukaan pullo pari viinaa, saunan lauteille kaverin kanssa ja pohtimaan maailman menoa.

Tuntuu että kuukausi kuukaudelta työkiireiden määrä lisääntyy. Helvetti, tässä ei paljon jää aivotoimintaa aiheuttavalla vapaa-ajanvietteelle aikaa.  No, onneksi hyvä musiikki auttaa. Mie ja muut teinitytöt diggaillaan Indicaa.

Suomikin sai sitten "vihdoin" oman Miljoonan pikselin sivunsa. Kiva nähdä lentääkö tämä. Itse en oikein usko, ihan johtuen siitä että kun luin tarinan tuli minulle lähinnä vaivautunut olo. Mutta, eilisen uutisoinnin jälkeen on myyty jo kaksi paikkaa. Mie alan itkemään jos tuolla tienaa.

Vuoden ensimmäinen maanantai takana. Illalla juotu pullo olutta tuntui ansaitulta. Outoa miten pienet asiat saa mielen mustaksi. Siitä jos mistä tunnistaa olevansa velliperse.

Aamun aluksi nukuttiin pojan kanssa hieman pommiin. Juniori ei tietenkään halua tarhaan, Joulunaikaan kun kotona tottui oleman.  Kun sitten lopulta kiristyksen, uhkailun ja lahjonnan kanssa pääsimme liikkeelle, auto ei käynnisty. No, ei se mitään. Ainahan sitä voi muutaman satkun heittää korjaamoyrittäjän taskuun. Sisälle katsomaan bussiaikataulu, joka ei valitettavasti ollut kovin suotuisa. Pikamarssi tarhalle, poika hoitajan syliin ja odottamaan omaa bussia. Bussissa jaksoi vähän jopa hymyilyttää; lähtipähän veri liikkeelle. Ja palaveriinkin kerkeän ihan hyvin. Byroon liepeille päästyäni oikaisin tietysti läpi metsän rakennuksen takaovelle. Tällä liikkeellä aiheuttaa kosteusvaurioita kengille, mutta säästää ainakin 50 m. kävelyä. Kuten Tällaiseen Maanantaihin kuuluu, oli vuoden vaihtumisen myötä kadonnut myös avaimeni teho. Kun sitten rämmin sohjossa rakennusta ympäri etuovelle, annoin lyhyen, konsonanttivoittoisen lausunnon asioiden tilasta. Parvekkeella tupakalla olleet ihmiset katsoivat oudosti. Niin, ja tietysti kaiken kruunasi että palaveri oli vaihteeksi aivan turha. Vartin jälkeen priorisoin itseni muihin töihin. Kyllä kannatti kiiruhtaa.

Illalla tuli silmäiltyä päivän lehtiä. Presidentin vaaleihin liittyen oli Hesarissa ihan kohtuullinen pilakuva vaalitentistä. Satuin katsomaan Niinistön esiintymisen vaalitentissä jota myös Lehti (joka on muuten paras uutislähde Suomessa) kommentoi. Olipas kehnoa. Revolverihaastattelua tekevä toimittaja pistää olevinaan ehdokkaat koville. Tulos muistutti lähinnä monologia ilman sisältöä. Voisi olla ihan viihdyttävää jos ehdokkaat eivät olisi niin tosissaan. Jossain lehdessä oli lainaus jossa ehdotettiin ennen vaaleja pidettävän Big Brother -tyyppisen vaalitentin; ehdokkaat saman katon ja kameroiden alle. Minulle ei BB jostain syystä oikein auennut. Tämä ei ehkä osoita intellektuellia luonnetta, vaan sitä ettei meillä vielä BB:n ollessa näkynyt Sub TV. Kuitenkin, presidenttiehdokkaiden Diili olisi minulle paljon kovempi juttu. Sarasvuo tiimeineen syväluotaamaan kunkin henkilökohtaisia ominaisuuksia koko kansan nähden. Toki ohjelman tuottaman mielihyvän voisi laittaa tiiviimpään pakettiin. Annetaan joukolle lähiönuoria työksi keksiä tehtäviä presidenttiehdokkaille. Kyllä riittäisi ohjelmaa Prime Time ajaksi.

Niinistön osakkeet minun silmissäni laskivat tänään lähes Tarja Halosen tasolle. Tarjan takan olevan SDP:n ja SAK:n epäpyhä liitto on  Metron (vai Uutoslehti 100? Miten voi muistaa mitä bussissa lukee?) saanut seurakseen Niinistön nettikätyrit. Kampanjatoimiston tahot soluttautuvat eri keskustelupalstoille ja muille foorumeille ja alkavat masinoida Sauli myönteistä keskustelua. Luonnollisesti tekeytyen "satunnaiseksi Matti Meikäläiseksi". Puhtaat hemohessit lääkärinreppuun ja vaaleja kohti.